Tässä Neitisen synttäreillä olleen voileipäkakun sisaruksen ohje Kinuskikissaa mukaillen. (Oli muuten hitti myös ei kasvissyöjistä!) Eli taisi olla maittavaa :)
Ei nyt ole yksittäistä kuvaa, mutta kurkulla päällystetty tapaus |
Voileipäkääretorttu
Pohja:
1 rkl kuivahiivaa
2½dl vettä
½dl öljyä
1½tl suolaa
2tl sokeria
1dl kaurahiutaleita
5dl vehnäjauhoja
Kostutus:
2½dl vettä
½dl öljyä
1½tl suolaa
2tl sokeria
1dl kaurahiutaleita
5dl vehnäjauhoja
Kostutus:
1dl maitoa
Täyte:
Täyte:
1 paprika
½ punasipulia1dl aurinkokuivattua tomaattia
100g fetaa
½ pieni kurkku raasteena
200g aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustoa
120g smetanaa
mustapippuria
Tee ensin pohja. Sekoita lämpimään veteen kaikki aineet ja levitä taikina leivinpaperoidulle pellille. Kohota 45 minuuttia. Paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Kääri heti rullalle jäähtymään. Peitä liinalla. Anna jäähtyä.
Pilko paprika, tomaatit, punasipuli sekä feta pieniksi kuutioiksi. Purista kurkkuraasteesta neste pois. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Mausta mustapippurilla. Kostuta pohja maidolla, imee kyllä kaiken nesteen, kun odottaa. Levitä täyte ja kääri rullalle. Laita kelmu ympärille ja anna kostua/ makujen tasaantua seuraavaan päivään. Kuorruta mieleiselläsi tavalla. Kinuskikissan kurkku soirot ovat ihana idea ♥
Tässä käytetty kurkkua eri tavalla koristeena, eivät muuten meinaa liimautua millään paikalleen.. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti