10/16/2016

Paluu arkeen

Syksy ja kynttilät ♥

Nyt ei ole mitään omia juhlia ennen joulua. Isänpäivänä tietysti jotain, mutta Mies ei kakkuja halua, niin todennäköisesti menemme ennemmin "kunnon pihvi" -linjalla. Arki on meillä sitä, että Mies on vuoroin töissä ja vuoroin vapaalla, minä saatan käydä muutamana päivänä töissä, jos huvittaa (parhaat puolet isälle töissä olossa).  Olen hoitovapaalla vuoden loppuun ja käyn töissä vain sen verran, mitä kulutan (rahaa siis).

Neitisen arki menee kellon mukaan, olen huomannut, että ruoka-aikojen kanssa kannattaa olla vähän "natsi" (lapsuudessa kiusasimme äitiä ja kutsuimme häntä natsiksi, käytämme sitä ihan loukkaamatta toisiamme, älkää ottako niin vakavasti). Kun ruoka-ajat ovat kohdillaan, arki luistaa mukavasti. Kukaan ei kiukuttele turhia. Aamupala meillä syödään heti herättyä, yleensä 8-9 välillä. Neitinen syö puuroa, marjoja ja pilttiä. Aikuiset syövät kananmunia tai puuroa tai rahkaa tai jogurttia. Vähän mitä sattuu olemaan tai tekemään mieli. Lounas on yhdeltätoista. Neitinen menee sen jälkeen päiväunille ja herää yhden ja kahden välillä. 

Kahdelta on taas välipala- jos Mies on kotona, kaikille on smoothie. (Testasimme tässä vahingossa myös kaikki pähkinät Neitiselle, emme muistaneet ettei hän ole niitä vielä syönyt. Onneksi ei ollut allerginen!) Seuraava ruoka on viideltä. Iltapala onkin sitten jo seitsemältä, sama setti kuin aamulla- puuroa, marjoja ja pilttiä. Neitinen saa vielä ennen nukkumaanmenoa iltamaitoa. Sänkyyn mennään yleensä heti kahdeksalta, toisinaan vasta yhdeksältä. 

Meille tämä rytmitys toimii. Siskolla mennään samalla kaavalla niin lapset toimii hyvin yhteen. Miten ihanaa onkaan, että lapsikin tietää, että kohta saa ruokaa, kohta nukutaan, sitten leikitään, nyt vois mennä ulos. Ihanaa! Itselläkään ei verensokeri pääse laskemaan eikä hypi seinille (kysykää vaikka Mieheltä, täysin mahdollista). 

Vielä pieni kävely päivitys- yhdeksän askelta on nyt ennätys - kohta meillä juostaan.. 😭

Ihanaa arkea myös teille kaikille! ❤️

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti