Miehenalku voi hyvin, kakkii, syö paljon ja on iloinen pikku veijari. Häntä kutsuttiin teho-osastolla lötköpötköksi, mutta onneksi kaikki lihas löysyys on hävinnyt. Hän oppi kääntymään kahden ja puolen kk ikäisenä ja ryömimään opittiin reilun 3 kk iässä. Että kiirettä on pitänyt.
Alkuun Miehenalku nukkui kuin tyypillinen vauva, huonosti. Vain liikkuvissa vaunuissa, toisinaan ei siinäkään, auto oli paha paikka. Oikeastaan nukuttiin vain tissi suussa ja lopulta sitäkin alettiin vierastaa. Nyt kun syödään kiinteitä on myös uni alkanut maistumaan paremmin. (koputan puuta)
Neitinen oli ja on vauvasta kovin innoissaan, se hymy kasvoilla, kun sai Miehenalun syliin ensimmäisen kerran on korvaamaton muisto. Nyt Neitinen osaa olla jo avuksi, tuo harsoa ja vie maitopulloa pois ym. Nämä asiat ovat äitistä ihania.
Sitä minä vaan, että elämä maistuu juuri nyt makealle. Ihanaa olla kotona lasten kanssa, vaikka välillä uhma nostattaa voluumia ylös. Työt ei siis houkuta yhtään ajatuksena.
—
|
body kaverin lapselle- samasta kankaasta tein myös Neitiselle ja itselleni mekon. |
|
body kaverin lapselle- miksi tää kääntyy koko ajan näin päin?! |
|
"Marimekko" villasukat itselle |
Minä olen ommellut ja neulonut suhteellisen paljon, niin itselle kuin lapsille. Kotona on perinteinen kaaos, leluja siellä ja täällä, villakoirista puhumatta. Toivottavasti se ei ole pysyvä olotila?
Ristijäiset on vietetty, kuin myös Neitisen 2v juhlat. Näistä on kovin vähän materiaalia. Jokin ihme väsymys vaivaa taas äitiä..
Yritän aktivoitua pikkuhiljaa vauva-arjesta myös blogi-arkeen. Tämä on aina pieni irtiotto itselle.
--
Tänään ja eilen valmistui lapsille villasukat. Neitiselle puput ja Miehenalulle hiiret. Pupusukkien ohje löytyy
täältä. Hiiren korvat tein seuraavasti valmiisiin sukkiin:
|
voi luoja näitä kuvia- pitäskö yrittää edes panostaa- nämä on oikeesti kivat. |
Luo 16 silmukkaa harmaalla langalla ja jaa ne kahdelle neulepuikolle (paksuus oman maun mukaan). Neulo noin 2cm aina oikeaa neuletta.
Kavennukset:
Ensimmäinen kerros: neulo yksi silmukka oikein, neulo kaksi yhteen oikein, neulo kaksi silmukkaa oikein, neulo kaksi yhteen oikein, neulo yksi oikein- toista.(1o, 2yhteen, 2oikein, 2yhteen, 1oikein) Toinen kerros: 1o, 2 yhteen, 2 yhteen, 1o- toista
Kolmas kerros: 1o, 2yhteen, 1o- toista
Neljäs kerros: neulo 3 yhteen ja päättele- toista
Korvan sisus:
Luo 6 silmukkaa, neulo oikealla puolella kaikki silmukat oikein ja nurjalla nurin noin 1cm verran.
Kavennukset oikealla puolella 1o, 2yhteen, 2yhteen, 1o, käännä, 1nurin, 2yhteen nurin, 1nurin. käännä. 3yhteen-päättele.
yhdistä sisus korvaan ja kiinnitä sukkiin. Voit halutessasi tehdä myös hännän.
Käsityöideoita? Saa ehdottaa!