9/19/2016

Kaaos

Neitinen täyttää kohta vuoden. En voi uskoa, että minun pieni vauvani on jo vuoden! Kamalaa ja niin ihanaa. Nyt Neitinen on oppinut leikkimään ja levittämään kaikki lelut ja leikit ympäriinsä. Legokori kaatuu nurin helposti ja parasta viihdettä on heitellä muutkin lelut koreistaan saman tien, kun äiti ne laittaa paikoilleen. Myös kaikki vaatteet, erityisesti Miehen housut ja vyö, ovat leikeissä mukana. Eikä pidä unohtaa kaikkia keittiövälineitä sekä johtoja ja kaukosäätimiä.

Kaikki tämä leikkiminen näkyy kotona. Todellakin. Kaaos olohuoneessa on täydellinen.  Milloin lapset alkavat siivoamaan jälkensä? Eihän tämä ole pysyvä olomuoto?

Kaaosta katsellessa tekee mieli siivota.
Milloin olisi aikaa perinpohjaiselle siivoukselle?

Kaaos on kyllä selvästi verrattavissa lapsen onnellisuuteen. Jos ei ole mitään millä leikkiä, edes sitä omaa sukkaa tai lusikkaa lattialla, varmasti kuuluu itku ja huuto samantien. Ja parhaita leluja ovat yleensä kaikki "epälelut" (keittiötavarat, kaukosäätimet). Ei siis kannata ihmetellä omituisia tavaroita lattialla lapsiperheessä. Niillä on todennäköisesti ostettu lapsi tyytyväiseksi ruuanlaitoin tai vessareissun ajaksi.

Muuten en tiedä mitään parempaa kuin katsoa omaa lasta, joka leikkii ja viihtyy hetken myös ihan yksin. Tai no, ehkä se oma nukkuva lapsi on vielä asteen ihanampaa. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti