Tahmeaa ja ihanaa. |
Kinuskijuustokakku
75g voita
175g dominokeksejä (yksi tuubi)
1dl fariinisokeria
2+2dl vispikermaa
400g tuorejuustoa (kinuski)
5 liivatelehteä
sitruunamehua
vettä tai muuta nestettä
2dl vispikermaa
1,5dl fariinisokeria
suolaa
Keitä edellisenä päivänä tai hyvissä ajoin kinuski. Kaada kattilaan 1dl fariinisokeria ja 2dl kermaa. Kiehauta. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi.
Tee pohja. Murskaa keksit ja sekoita sulatettu voi joukkoon. Painele irtopohjavuokan pohjalle. Vatkaa kinuskikerma vaahdoksi, voit vatkata samalla toisen 2dl kermaa vaahdoksi. Lisää tuorejuusto. Sotke hyvin. Liota liivatteet ja lisää valitsemaasi kuumaan nesteeseen ja sotke täytteen joukkoon. Mausta sitruunamehulla. Kaada pohjan päälle. Anna hyytyä kylmässä.
Keitä kinuski päälle, kun kakku on hyytynyt. Kaada kattilaan 1,5dl fariinisokeria ja 2dl kermaa. (Mausta suolalla.) Keitä niin pitkään, että kastike on paksua siirappia. Jäähdytä ja kaada kakun päälle. Anna olla jääkaapissa tarjoiluun asti. Paranee jääkaapissa. (Ripottele ennen tarjoilua päälle sormisuolaa, mulla ei ollut.) Taivaallista.
Yksi pala ei riittänyt tätä ihanuutta. Jos muistaa kaataa kinuskin kakun päälle vähän ennen kuin se näyttää tältä, niin saa kivan pinnan kakkuun.. Toiset unohtuu telkkarin ääreen. |
--
Ompelu innostus on jatkunut. Löysin kaapista myös sinistä Miehenalulle sopivaa kangasta. Siitä valmistui toiset housut ja kuolaliina (pukluliina). Neitisen kanssa huomasin, miten käteviä kaulassa olevat liinat olivat, yleensä puklu osui niihin, eikä bodyä tarvinnut heittää heti pesuun. Meillä oli vähän huonosti noita ihan pieniä vaatteita, mutta selvittiin.
Miehenalun vaatteet odottaa kesää. |
Nämä ihanuudet pystyy ompelemaan myös silloin, kun Neitinen on hereillä. Todella nopeaa!
Tässä nämä kangaspalat, mitä tarvitsee. Ylhäällä vyötärökaitale (kaksinkerroin), keskellä housut (vasemmalla taite, taakse jää vaipalle ihana pussukka), alhaalla tuplana lahkeensuut. Yksinkertaista! |
Tässä vielä kaavaa, joka on tosiaan mukamas 62, mutta näillä muutoksilla vastaa 56 kokoa. Nämä on oikeasti jotkut röyhelöpylly- legginsit, mutta toimii näin yhdistettynä kuviokankaalle. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti