6/16/2017

Leikkimökki

Neitisen Ukki osti meille leikkimökin! Nimenomaan meille, minä olen varmaan enemmän täpinöissäni kuin Neitinen.. Odotan innolla, että olisi aikaa suoristaa mökki kunnolla paikoilleen, ja että pääsisin sisustamaan! Oi mitähän ihanaa sinne keksisi!

Leikkimökki sijaitsi hyvin lähellä meitä, mutta se oli todella hankalassa paikassa. Onneksi löytyi sopivan kokenut nosturiautonkuljettaja, joka kävi hakemassa mökin meille. 
Hei me lennetään!

Jipii, siitä se mahtui juuri ja juuri menemään..

Siellä se odottaa leikkijää
Meidän pihamme ei ole suuren suuri nurmikon osalta.. Tonttia on joku reilu 3000 neliötä (onkohan tää oikea yksikkö?), josta melkein puolet on metsää. Noh. Metsä on vähän turha, kun olisi kiva myös nurmikolla potkia palloa ym, joten halusin mökin metsän keskelle. Puut rajoittivat vähän sijoitusta, olisin halunnut mökin vielä taaemmas, mutta se ei olisi onnistunut. Toisaalta, ihan hyvä, onhapan lapset lähempänä taloa, kauempana tietä (metsän reunassa menee kävelytie ja autotie).

Siellä se odottaa, mitähän sitä keksisi.. 

Ja tämä Miehenalku ei synny ikinä! Kävimme jo kerran viikko sitten synnytysosastolla hirveiden mahakipujen takia.. Noh, ne loppuivat. Eivät siis olleet varsinaisia supistuksia, maha oli kovana viisi minuuttia putkeen ja parin minuutin tauko ja uudelleen. Kätilö rohkaisevasti sanoi puhelimessa, että soittakaa matkalta ambulanssi, jos ette ehdi. Hyvin ehdittiin ja tultiin ehjänä muutaman tunnin päästä kotiin.. Sen verran käynnistä oli hyötyä, että tehtiin kokoarvio- 3800g! Järkytys. Sain sitten ajan koon seurantaan 30.6. Toivottavasti syntyy ennen sitä..

Neuvolassa katsottiin vielä tällä viikolla kokoa, että oikeestikko, ja joo, nyt näytti että olis sen 3995g (viikko väliä tuohon aiemmpaan) ja lupasi, että ensi viikolla katsotaan vielä ja laitetaan lähete käynnistykseen jo aiemmin, jos ei ala näkyä.. Käski kokeilla kaikkia ässiä ja akupunkiota ja liikkumista ja kaikkea. No. Sattuu, muttei mitään tapahdu.. Jospa tämä tästä..

Syy hiljaiseloon on siis tässä- olen tuskainen. Väsynyt ja tuskainen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti