2/21/2017

Housut vauvalle + arkea

Neitisen pieniä vanhoja vaatteita tutkiessa kohtasin ongelman- vaaleanpunaista, röyhelöä, sydämiä.. Kaikkea, mitä en osaa kuvitella pojalle. Ihan pienissä 50-56 koon vaatteissa ei ollut yksiäkään unisex housuja. Olenkohan kasvattanut tyttöni kenties tyttönä? Se sallittakoon. Tässä siis tarpeeseen viidenminuutin vauvanhousut koossa 56 (50).

Kaava on ottobren lehdestä, mutta niin paljon muokattu, ettei edes koko mätsää. Housuissa on yhteensä vain viisi saumaa, jotka kaikki saa surautettua saumurilla- näppärää ja nopeaa. Pisimpään meni kaavan muutokseen, omista kätköistä ei löytynyt valmiiksi juuri sopivaa kuviolliselle kankaalle. Lopputulos on oikein käyttökelpoinen.

Pienet housut tulevalle remppamiehelle
Eilen Mies oli reissussa koko päivän ja me lähdettiin Neitisen ja hänen tätinsä kanssa extempore shoppailu reissulle- unohdin kiireessä vesipullon kotiin ja tulomatkalla viimeiset 50km oli aikamoista taistelua janoa vastaan.. Ensi kerralla en varmasti unohda pulloa.

Olisin halunnut ostaa Miehenalulle housuja. Kaikkeni tein, järkytyin, miten löysin ehkä kolmet kokoa 56 olevat housut, joista kahdet maksoivat lähes 20 euroa. Siis semmoisesta kangaspalasta- kiitos ei. KappaAhlista löytyi sentään yhdet ihan tavalliset 8e hintaan- ostin ne ihan vaan verrokiksi, että osaan ommella tarpeeksi pieniä (Neitinen on jo niin iso, että silmä hämää! Nämähän on ihan nukenvaatteita..).

Shoppailua ja välipala samassa paketissa
Neitinen viihtyy hyvin rattaissa ja oli oikein ihana tapansa mukaan. Välillä syötiin välipalaa lennosta, että äiti sai katsella rauhassa vaatteita. Mitä se on nyt tällä hetkellä ainakin itselle vähän tylsää, tämä telttamuoti onneksi ei ole pitkäaikainen ratkaisu.

Neitiselle ihan omat ranskalaiset ja hampurilainen (josta maistui vain sämpylästä neljännes)
Normaalista poiketen menimme syömään ihan vaan Mäkkiin ja Neitinen sai ensimmäisen HappyMeal ateriansa. Ranskalaiset tekivät kauppansa. Leluna oli ihana Batman- naamari, jotain niiiin hienoa, heh.

Pitäis varmaan tilata lisää kankaita Miehenalulle, että olisi useammat housut. Kaksilla ei vielä pitkälle pötkitä.

2/16/2017

Tammikuun BetteBox- arvostelu

Tässä nyt lähes ajantasaisesti myöhässä Tammikuun uudistuneen LivBoxin eli nykyisin BetteBoxin arvostelu.

Boxi yleisesti


Boxista löytyi Maybellinen ripsiväri, Manna Kadarin poskipuna, TRESemmén muotovaahto ja Evon tyvisuihke sekä Lumenen kosteusvoidegeeli.
Tämä oli jotenkin mukava uusi boxi. Ulkoasu oli kaunis ja yksinkertainen. Tuotteet oli valittu selvästi huolella tähän ensimmäiseen uudistuneeseen boxiin. Mukava avata ja testailla tuotteet. Ripsiväri oli ihana uutuus- lisää tämmösiä!



Paradise Blush-Manna Kadar


"Paradise Blush on silkkimäinen ja heleän kirsikankukan sävyinen puuteriposkipuna, jota voi käyttää myös luomivärinä. Poskipunassa on erityisen kevyt koostumus, jonka takia se levittyy tasaisesti ja antaa kasvoille kauniin hehkun."


Edellisestä boxista löytyi samaa sarjaa ja myös tämä tuote tuntui yhtä mukavalta ja ehkä jopa vähän ylelliseltä. Levittyy mukavasti. Sävy ehkä vähän väärä omalle iholle. 



New York Falsies Push Up Angel -maskara-Maybelline


"Dramaattisesti kohotetut ripset – siipimäistä irtoripsiefektiä! Vallankumouksellisen kumiharjan lyhyet harjakset tuovat väriä pienimpiinkin ripsiin luoden äärimmäistä tuuheutta ja pitkät harjakset levittävät ripset siipimäisesti. Dramaattista volyymia ja nostetta ripsille!"

Siis aivan ihana! Näitä tulee varmasti ostettua lisää myös testin jälkeen. Myös alaripsiin värin saa sotkematta muuta. Täydellinen harja. Enemmän tämmösiä! 



Max The Volume Root Lift & Texture Foam –vaahto-TRESemmé

"Oletko miettinyt miten saisit hiuksillesi tuuheutta ilman pidennyksiä? TRESemmé Max The Volume Root Lift & Texture Foam –vaahto on ratkaisu ongelmaan

• Formuloitu antamaan hiuksillesi maksimaalista & pitkäkestoista tuuheutta
• Kevyt ja ilmava koostumus antaa hiustyvelle extra nostetta
• Näyttävämmän tuuheuden saavutat kun annostelet vaahtoa pyyhekuivien hiuksien tyveen ja kuivaat/föönaat diffuuserin kanssa.
Pysyvämpään lopputulokseen viimeistele TRESemmé Max The Volume Creation -hiuslakalla saavuttaaksesi täydellisen runway lookin!"


Muotovaahdot on itselle vähän blääh- pesen hiukset iltaisin ja tämmöiset tuotteet pääsisivät oikeuksiinsa pyyhekuiviin hiuksiin laitettuna ja föönattuna. Kaikki muotovaahdot toimii minusta samalla tavalla. Pitkiin hiuksiin aiheuttaa minulle kunnon takkupallon. (pitäis ehkä tehdä jotain?)



Root Canal Volumising Spray-Evo


"Tuuheuttava tyvikohotussuihke, joka antaa hiuksille ryhtiä ja rakennetta. Parantaa hiusten hallittavuutta. Sopii kaikille hiuksille, mutta erityisesti hennoille ja ohuille hiuksille. Suihkuta puhtaiden pyyhekuivattujen hiusten tyveen antaaksesi hiuksille nostetta ja tukea."


Uusi merkki. Todella tylsä ulkonäkö. En tiedä huomaanko suurta eroa käytön jälkeen? Aika kevyt vaikutus. Tykkään enemmän Biozellin tyvikohotussuihkeesta. 



LÄHDE tasapainoittava 24h kosteusvoidegeeli-Lumene

"Innovatiivinen koostumus yhdistää raikkaan voiteen ja erittäin kevyen geelin. Imeytyy nopeasti ihoon jättäen ihon välittömästi raikkaaksi, mattapintaiseksi ja tehokkaasti kosteutetuksi. Sisältää puhdasta, happipitoista pohjoista lähdevettä sekä luonnollista, tehokkaasti kosteuttavaa koivun mahlaa. Ainutlaatuisen Hydra-teknologiamme avulla kosteus vapautuu ihoon tasaisesti päivän aikana. Kehitetty erityisesti rasvoittuvalle ja sekaiholle. Formuloitu ilman parabeeneja, formaldehydin luovuttajia ja mineraaliöljyä"

Todella kevyt tuote. Iho ei tunnu kovin kostealta käytön jälkeen. Tykkään omasta perus Niveasta enemmän. Tuote jättää ihon tosiaan mattapintaiseksi, mutta tuo tehokas kosteutus ei ainakaan minulla tuntunut. Kiva uusi ulkonäkö.

Tuubihuivi taaperolle

Neitinen sai talvitakin alennusmyynneistä. Tylsän mustan, että kävis sitten tytölle tai pojalle. Takin vetoketju meinaa aina jäädä vähän auki ja kaula jää paljaaksi. Neuloinkin Neitiselle tarpeeseen tuubihuivin (kun vain pääsin kammostani, että hän tukehtuu siihen).


Tuubihuivi ohje

Seitsemän veljestä, puikot oman mielen mukaan (noin 4)
Työ neulotaan tasona ja yhdistetään lopuksi tuubiksi. 

Luo 40 silmukkaa. *Neulo kaksi oikein, yksi oikein kiertäen, yksi nurin* toista. Kaksi viimeistä silmukkaa neulotaan oikein. Neulo myös nurja puoli samalla tavalla. Kun huivi on sopivan pitkä (Neitisen huivi noin 50cm) päättele huivi ja yhdistä tuubiksi. 

Neitinen ja huivi kaupassa


Tiedättekö, että on muuten kamalan hankalaa löytää samaa violetin sävyä kuin on jossain valmiissa kaupan pipossa? Ei sitten millään löydy mitään sopivaa.. no, tällä vähän eri värillä mennään tämä vuosi, seuraavalle kaudelle jättipää (Neitinen käyttää 3-7v hatun kokoa) tarvitsee varmaan jo uuden pipon. Ja ehkä myös kaulaliinan. Ja lapaset olis kiva myös neuloa.. eli lopputulos on iso kasa lankaa, jonka Neitinen purkaa kerältä solmuun ennen kuin mikään valmistuu. 

Tänään on myös kyläilty mummon luona. Keksimme nopean tavan tehdä nyörejä (Mummolla on neulonta maraton tossuille, joita menee tänä vuonna vihittäville pareille). Köytimme sähkövatkaimen taikinakoukkuihin toisen pään langasta ja toinen pää ovenkahvaan, johan alkoi pyöriä! Tehokasta ja tässä massatuotannossa oikein kaivattua nopeutusta.

2/15/2017

Marraskuun LivBox-arvostelu

Kirjoittelen nämä kaikki tänne nyt kerralla myöhässä- vähänniinku itselle muistoksi


Boxi yleisesti


Jokaiseen boxiin oli pakattu Sosarin turvenaamio, Lumenen silmänympärysvoide, Dermosilin huulikiilto, Schwarzkopf Got2b hiuskiinne ja Korresin fluid gel cleanser plussana oli vielä Kenzon tuoksunäyte sekä Atkinsin patukka (joka meni heti käyttöön).
Ihan kiva paketti. Aika tylsä. Piti olla jännempi. Hiuskiinne ainut huippu-juttu.

Sacred Forest Peat Mask-Sosar

"Turvenaamio tasapainottaa ihon talineritystä, joko lisäämällä tai vähentämällä sitä ihon tarpeiden mukaisesti. Naamio auttaa hidastamaan ihon ikääntymistä sekä syväpuhdistaa ja kosteuttaa ihoa. Lisäksi se poistaa tehokkaasti ihosta epäpuhtaudet, jättäen ihon pehmeäksi ja tasaiseksi. Turve sopii viikoittaiseen käyttöön ja sitä voidaan käyttää kasvoilla, päänahalla ja vartalolla, terveen ja htasapainoisen ihon ylläpitämiseksi."

Tätä en ole käyttänyt. Aivan järkyttävät varoitustekstit ohjeessa. Ei saa mm käyttää raskaana. Pelottavaa. Käytän joskus kesän jälkeen. Itsehän saan lähes kaikista naamioista allergisen reaktion, joten nämä eivät ole itselle mitenkään mieluisia tuotteita.


VALO Bright Eyes All-In-One Heleyttävä & Korjaava Silmänympärysvoide-Lumene

"Kevyt, hoitava ja hajusteeton koostumus tuntuu silkkiseltä silmänympärysiholla tehden ihosta kosteutetun ja virkistyneen näköisen. Tehokas Beautifeye™-teknologia yhdessä pohjoisen lakan ja C-vitamiinin kanssa auttaa kirkastamaan ja kaunistamaan myös yläluomen aluetta. Aamuin ja illoin käytettävä silmänympärysvoide on suunniteltu häivyttämään tummuutta ja turvotusta saaden katseen näyttämään raikkaalta ja nuorekkaalta. Käyttö: Levitä pieni pisara puhtaalle silmänympärysiholle, myös yläluomelle. Sopii kaikille ihotyypeille. Formuloitu ilman parabeeneja, formaldehyden luovuttajia, mineraaliöljyä ja hajusteita."

Kiva. Silmänympärysvoidettahan pitäisi käyttää jo alle parikymppisenä. Käytetään pois. En huomaa mitään erikoisia ominaisuuksia. Tuntuu tavalliselle naamarasvalle. 


Huulikiilto Carnival Pink-Dermosil

"Dermosil huulikiilto Carnival Pink antaa huulille raikkaan huolitellun ilmeen. Se on sävyltään hieman tummemman sävyinen vaaleanpunertava, joka luo huulille upean kiillon tekemättä huulia tahmeiksi. Sisältämiensä aktiivisten ainesosien ansiosta huulikiilto myös kosteuttaa ja hoitaa huulten ihoa. Hajustamaton huulikiilto on pakattu kätevään tuubiin, josta kiiltoa on helppo annostella."

Kamala. En varmasti osta ikiniä. Pigmnetti ei leviä kunnolla, ei jää nätisti huulille, jos yhtään kuluu niin näkyy heti. Järkyttävä tuote. 


White Tea Puhdistusgeeli-Korres

"Kasvipohjaisista puhdistavista ainesosista valmistettu geeli puhdistaa ja raikastaa hellävaraisesti. Helposti huuhdeltava geeli jättää iholle kauraproteiinien kosteuttavan kalvon. Luonnonmukainen valkoisen teen uute sisältää runsaasti polyfenoleita, joilla on voimakas antioksidanttinen ja ihoa tasapainottava vaikutus. Kevyesti vaahtoavan koostumuksen ansiosta White Tea -puhdistusgeeli ei kuivata ihon pintaa, ja sen sisältämä hivenaineiden yhdistelmä kosteuttaa ihoa ja antaa soluille energiaa. Luonnollisten puhdistusaineiden yhdistelmä takaa erinomaisen sopivuuden iholle ja silmille. Käyttö: Hiero kevyesti kostealle iholle ja huuhtele runsaalla vedellä. Käytä kerran tai kahdesti päivässä.Dermatologisesti testattu, silmälääkärien testaama."

Nämä on taas tämmösiä tuotteita, että onneksi on näytekoko. Käytän pois, en huomaa mitään eroa näissä. Todella kevyesti vaahtoava. Tykkään että vaahtoaa kunnolla. Olen vähän nirso? 

Got2b Glued Blasting Freeze Hairspray-Schwarzkopf

"Schwarzkopf got2b on kattava sarja laadukkaita muotoilutuotteita, jotka vastaavat vaativiinkin haasteisiin. Schwarzkopf Got2b Glued Blasting Freeze hiuskiinne sementoi hiustyylisi paikoilleen! Hiuskiinne antaa äärimmäistä kiinnitystä ja pitoa. Erittäin raikas tuoksu."

Ah- ihana! Todellakin liimaa hiukset paikalleen. Näkyy paljon käytettynä. Ei paha tuote. 

Joulukuun LivBox-arvostelu

Tämäkin tässä samalla myöhässä itselle muistoksi, mitä on tullut saatua ja milloin. :)
Tästä en ollut itse muistanut kuvaa ottaa- oho! No tuotekuvia tässä vähän.. :)

Boxi yleisesti


Tästä boxista löytyi Lumenen valopisarat, Nivean suihkumousse, Manna Kadarin highlighteri, Jordan Clinicin hammastahna ja RFSU:n intiimipesu extrana oli Lumenen kasvonaamio-näyte sekä Maraboun suklaata.
Hauska boxi (miinus hammastahnasta), Nivean suihkumousse oli hauska uusi tuttavuus, Lumenen valopisarat ovat päätyneet oikeasti käyttöön kuin myös Manna Kadarin highlighteri. Kalliin oloinen pakkaus!




Invisible Illumination Nordic Light Valopisarat-Lumene

"Höyhenenkevyt nestemäinen korostusväri saa ihon näyttämään hehkuvalta ja viimeistellyltä. Puhdasta lähdevettä, kirkastavaa lakkaa ja valoa heijastavia sävypigmenttejä sisältävät Valopisarat tuovat pohjoisen luonnon valon ihollesi.
Kaksi sävyä: luonnollinen, pehmeän roosa Rosy Dawn ja helmenvalkoinen, näyttävä Shimmering Dusk. Sopivat hyvin strobing-tekniikkaan.
Ravista ennen käyttöä. Levitä poskipäille, kulmaluulle ja huulten amorinkaarelle siveltimellä, meikkisienellä tai sormin. Käytä sellaisenaan tai sekoita Invisible Illumination -sarjan Sävyseerumiin."


Ah- tämä on ihana korostaja. En ole ennen mitään tämmöistä tuotetta meikissä käyttänytkään, mutta nyt poskipäillä kimaltelee silloin tällöin.  Mukava tuote käyttää. Kiva tuote boxissa! Ei tulisi ostettua välttämättä muuten.



Caring Shower Silk Mousse-Nivea

"Innovatiivinen uutuus NIVEAlta muuttaa tavallisen suihkuhetken arjen luksukseksi. Runsas ja täyteläinen mousse pesee ihosi puhtaaksi suihkusaippuan tavoin ja jättää sen ylellisen pehmeäksi. Saatavana kolme hemmottelevaa vaihtoehtoa; tummansininen Creme Care sisältää eteerisiä öljyjä ja ravitsee ihoa, lila Creme Smooth tekee ihosta täydellisen sileän sisältämänsä silkkiuutteen ansiosta, ja vaaleansinisen Creme Softin sisältämä manteliöljy rauhoittaa ihoa tehden siitä pehmeän ja kimmoisan."

Tämä oli myös jotenkin ihana tuttavuus! Tuntui hemmottelulle peseytä tällä muutaman kerran, mitä nyt näytekoolla pystyy kokeilemaan. Iho oli ehkä hieman sileämmän tuntuinen ja ehkä myös vähän kosteampi. Tämmöinen talvikuiva iho ei kuitenkaan tästä saa apua. Tarvitaan järeämpiä kosteuttajia. Mutta ihanaa hemmottelua!



Radiance Split Pan Bronzer And Highlighter Duo-Manna Kadar


"Tällä samettisen koostumuksen omaavalla 3-in-1 tuotteella luot itsellesi säteilevän päivettyneen hehkun. Universaalia sävyä voi käyttää bronzerina, higlighterina tai jopa luomivärinä!
Meikkivinkki: Sekoita sävyt yhteen luodaksesi ainutlaatuisen luomivärisävyn . Voit myös kostuttaa sivellintä luodaksesi metallisen lookin."


Uusi merkki, oliko tämä nyt amerikkajuttu. No anyway- miellyttävä käyttää, tuntui laadukkaalta. Ei paha lainkaan!



Total Protection Hammastahna-Jordan

"Jordan Clinic Total Protection on tehokas ja hellävarainen monitehohammastahna. Siinä on kaikki mitä hammastahnalta toivot ilman sulfaatteja ja parabeeneja. Saat raikkaan hengityksen, vahvemmat ja valkoisemmat hampaat sekä terveet ikenet. Lisäksi hammastahna taistelee happohyökkäystä vastaan ja ehkäisee hammaskiven muodostumista. Ainutlaatuisen koostumuksen ansiosta hammastahna vaahtoaa ilman natriumlaurylisulfaattia (SLS). Tutkimukset osoittavat pitkäaikaisen SLS-pitoisen hammastahnan käytön aiheuttavan mm. aftoja, sillä se lisää suun kuivumista."

Hammastahnat eivät kuulu tämmöiseen kauneusboxiin. Siirsin miehen hyllyyn. Taitaa olla siellä edelleen. 


Intim Daily Wash-RFSU

"Mieto ja hoitava Daily Wash on maitohappoa sisältävä intiimipesuneste, jota voi käyttää päivittäin luonnollisen pH-tasapainon ja raikkaan olon säilyttämiseksi. Daily Wash tuntuu silkinpehmeältä ja huuhtoutuu helposti säilyttäen ihon kosteuden. pH 3,5 ja maitohappo vahvistavat ihon luonnollisia suojatoimintoja, jolloin haitallisten bakteerien on vaikeampi aiheuttaa hajuja, ärsytystä ja häiriöitä mikrobitasapainossa. Gynekologisesti ja dermatologisesti testattu. Ei sisällä hajusteita eikä parabeeneja."

Tämä herätti hilpeyttä keskuudessamme. Jätän tämän nyt vaan tähän. 

2/14/2017

Talvihorros

Aurinko paistaa ja linnut laulaa- mitä ihmettä. Nyt jo. Olisi aika herätä talvihorroksesta ja herätellä blogia ja itseään eloon. Voisi vaikka tehdä jotain. Nimimerkillä väsyttää ja laiskottaa 24/7. Onneksi siihen väsymykseen on hyvä syy, joka kesällä putkahtaa Neitisen iloksi.

Ihania muovikukkia Ikeasta (nämä jopa minä saan pidettyä hengissä, en ole viherpeukalo)


Talvi on mennyt suunnitellessa tulevaa ja sisustaessa Neitisen huonetta. Neitinen muutti omaan huoneeseen lokakuussa ja on nukkunut siellä aivan liian hyvin. Pääsemme liian helpolla. Onneksi nyt taas tekee hampaita ja myös tämä ihmelapsi huutaa yöllä (ja päivällä). Pitäähän sitä ääntä lähteä edes joskus!

Kolilla syömässä ihanissa maisemissa!

Remontti on edennyt siihen, että makuuhuoneen katto on maalattu valkoiseksi! Mies myös antoi virallisen luvan maalata keittiö-olohuone-eteinen valkoiseksi ja tämän urakan aloitin lopultakin viime viikolla. Ihana valo on saapunut iloksemme!

Jotain ikävääkin sattuu aina, ajoin kolarin ja oma auto meni aikalailla palasiksi. Onneksi ei kellekään sattunut mitään. Ostimme Miehen kanssa uuden auton ja se on ainakin tällä hetkellä oikein osuva valinta, kerron siitä joskus enemmän.

Auton sisävalon värin voi valita itse- kaikkea valkoisesta, pinkin kautta siniseen



Toivottavasti talvihorros haihtuu ja intoituisin kirjoittamaan taas ihan vaikka omaksi iloksi :)


11/07/2016

Lapsivapaa/työmatka

Neitinen täytti tosiaan vuoden ja nyt pidimme aivan oikean ensimmäisen lapsivapaan, jolloin edes aamulla Neitinen ei päässyt äidin syliin.

Menimme Siskoni luokse jo viime viikon tiistaina, että Neitinen sai totutella eri sänkyyn. Ensimmäinen yö on aina vähän poikkeuksellinen, niin nytkin, ei millään olisi jääty nukkumaan ja vähän väliä itkeskeltiin. Toinen yö meni jo normaalisti nukkuen.

Torstaina se sitten iltapäivällä alkoi. Ensin pitkä matka Vantaalle hotelliin (Sokos Hotel Flamingo) ja siitä Amarilloon syömään. Lista oli taas uusittu ja toivon, ettei ruuan taso oikeasti ole noin huono jatkossa! Kuivaa ja mautonta. Ravintolassa oli todella ryysis, saattoi vaikuttaa asiaan, vaikkei tietenkään saisi. Menimme suht aikaisin nukkumaan pitkän matkan jälkeen, uni tuli tarpeeseen.

Perus hotellihuone.

Surkea näkymä parkkipaikalle! (Neljäs kerros)

Perjantaina aamu alkoi ihanalla hotellin aamupalalla! Ah. Siis todellakin paikkaa vähän huoneen huonoa näköalaa. Tarjolla oli aivan kaikkea, tuoreesta leivästä, munakkaan kautta suklaaputoukseen! Siis luit oikein, jälkiruuaksi oli suklaaputous. Tämmöinen herkkupeppu meinasi pudota tuolilta.


Miten ihana leipäpöytä olikaan


Ensimmäinen erä

Toinen erä. Maustamatonta jogurttia kaikilla mausteilla.

Ja se suklaaputous sekä kaikki dipattavat ihanuudet!

Seuraavaksi olikin virallista ohjelmaa aina yhteen asti, kaikanmaailman koulutusta ja tietoa viimevuodelta.

Osa taisi nukkua tässä välissä.
Virallisen osuuden jälkeen alkoi se hauska osuus! Kävimme ensin vähän shoppailemassa Jumbon-kauppakeskuksessa ja sitten pääsimme hohtokeilaamaan. Tällä kertaa minäkin tein kaksi täysikaatoa. Minä. Joka ei siis normaalisti saa yhtään keilaa nurin. (Olen aika pro). Koko keilapaikka oli varattu tunniksi meidän porukkamme käyttöön. Keilauksen jälkeen jäimme vielä vähän napostelemaan keilapaikkaan. Sitten alkoikin valmistautuminen juhlaillalliselle.

Hohtokeilausta

Asianmukaiset virvoikkeet sekä herkut

Illallinen sisälsi viihdettä sekä ruokaa (aika veristä). Onneksi viihde vähän paikkasi ruuan tasoa.

Ei uponnut näin raakana minulle.

Paljon laseja ja juomia

Divet show by Marko Vainio oli kyllä nauruhermoja kutkuttava! Toivottavasti hän pärjää Talentissa.

Paikalla oli melkein 300 vierasta. 
Kaiken kaikkiaan oikein mukava reissu. Kamala ikävä Neitistä vaivasi koko ajan, mutta tunne ei onneksi ollut molemminpuoleinen. Neitinen pärjäsi serkkujensa kanssa niin hyvin, että kun menimme hakemaan ja olimme lähdössä kotiin, vilkutus ja heihei tuli enemmänkin meille. Äiti ei kestä. Tämän viikon aikana Neitinen oli oppinut kävelemään taas enemmän ja konttaaminen jää koko ajan vähemmälle. 

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!