7/17/2017

Synnytyskertomus, kun kaikki ei mene hyvin

Tässä on minun synnytyskertomukseni Miehenalun kohdalla. Miten tämä siis minun muistaakseni meni.

Käynnistyminen

Minulla oli keskiviikkona (21.6) neuvola, jossa huomattiin, että sf mitta oli viikossa hypännyt 4cm. Hoitaja oli hieman huolestuneen oloinen ja soitti synnytysosastolle koon seurantaan ajan. Ja sehän tulikin nopeasti. Seuraavalle aamulle! Itsellä heräsi tietenkin pieni huoli, millainen järkäle siellä onkaan kasvamassa, olenhan koko ajan valittanut, miten jättimäinen mahani onkaan.

Torstaina 22.6 lääkäri teki ultralla kokoarviota, pyöritteli ja käänteli ja mittaili. Ja mittaili uudelleen. Ja uudelleen. Katsoi arviota. 4800g. Ei, ei tämä voi pitää paikkaansa. Soitti toisen lääkärin paikalle. Minä aloin jo oikeasti huolestua, että nyt heti tämä tyyppi ulos yksiöstä. Toinen lääkäri tulikin ja mittaili hetken. 4200-4300g. Suositteli käynnistyksen aloitusta. Hoitaja muistutti, että arvio voi heittää 400-500g suuntaan tai toiseen. Lääkäri laittoi ballongin paikoilleen noin klo 11 ja minut siirrettiin osastolle odottamaan, mitä tapahtuu. Mies lähti kohtiin Neitisen kanssa. Sovittiin, että tulee paikalle, sitten kun hoitaja antaa luvan.

Heti alkaa tapahtua, pientä supistelua ilmassa. Tasaisesti. Vauvasta otetaan sydänkäyrää ja makoilen osastolla odottavaisena. Kipu voimistuu pikkuhiljaa ja muuttaa muotoaan. Välillä on pidempiä taukoja ja välillä lyhyempiä. Klo 16 menen pissille ja poks! Ballonki tipahtaa pois ja samalla lapsivettä valuu paljon (ja paineella!) Mietin hetken, että mitä tapahtuu, poksahtiko vesipallot vai mitä tämä nyt on. Menen huoneeseen ja kutsun hoitajan ja kerron, mitä on tapahtunut. Hän sanoo, että nyt odotellaan käynnistyykö nopeasti, mutta suosittelee kutsumaan miehen paikalle. Sanon, ettei ole kiirettä, ei tunnu, että heti syntyisi.

Välillä supistelee kipeästi ja tuntuu, että homma edistyy. Hoitaja kurkkaa tilannetta ja kertoo totuuden- hidasta. Aamuinen 2cm on muuttunut vain 3cm. Kanavaa jäljellä, mutta lupaa, että kipu ei mene hukkaan.

Mies tulee paikalle ennen seitsemää. Välillä kipu on kamalaa, välillä siedettävään yritän hengittää oikein. Hoitaja tarjoaa panadolia, naurattaa. Se ei auta edes päänsärkyyn. Pyydän tens laitteen, se helpottaa hieman kipuja.

Yhdeksältä illalla huomaan, että tunnen enää vaan tens laitteen sähkön, en supistuksia. Sammutan laitteen ja odotan jatkuuko supistukset. Yöhoitaja tulee töihin ja supistukset ovat taas alkaneet uudelleen. Hän tökkää kipupiikin ja käskee levätä. Tens surisee koko yön selässä. Heräilen vähän väliä supistuksiin ja yritän levätä. Pää on ihan sekaisin kipupiikistä. Mies nukkuu viereisessä sängyssä.

Aamulla soitan kelloa viideltä: sattuu- laitetaan käyrille ja hoitaja lupaa, että aamuvuoro voi tulla katsomaan pääsisikö saliin. Supistukset tulevat todella kipeinä. Soitan kelloa kuudelta, haluan jotain helpotusta. Tarjoaa panadolia tai kipupiikkiä. Pyydän päästä synnytyssaliin. Sieltä tulee hoitaja katsomaan tilannetta. 3,5cm. Kuulemma ei vielä kannata tulla.

Tens hyrrää täysillä ja kävelen ympäri huonetta tuskaisena. Käsketään syödä aamupalaa. Yritän. Ei pysty. Tulee huono olo. Pyydän edelleen päästä saliin. Itken epiä. Itken kipua. Hoitaja sanoo, että pitää olla vähintään 3cm auki, että saan sen. Kanava ei kuulemma edes haittaa, kun ei ole ensisynnyttäjä. Sanon, että olin jo enemmän äsken auki. Hoitaja soittaa saliin ja pääsen sinne- ihanaa!

Saan ilokaasua ja hoitaja tutkii tilanteen salissa. Avautuminen jatkunut ja kanavakin on hävinnyt. Suosittelee, ettei epiduraalia laiteta ihan vielä. Käyrille piirtyy supistuksia noin viiden minuutin välein. Sattuu kamalasti. Pyydän, että saan epin, haluan sen. En kestä supistuksia. Hoitaja aloittaa valmistelun. Noin kymmeneltä lääkäri on paikalla ja laittaa puudutuksen. Taivas aukeaa. Pahin kipu on poissa.

Ei mene kauaa niin tunnen poksahduksen, tuntuu hassulta. Sanon hoitajalle, että meneekö multa taas lapsivesi. Kysyy tuntuuko vettä, liikahdan, joo tuntuu tosiaan! Hyvä, nyt synnytys etenee taas- jälkeenpäin hoitaja sanoi, että hyvä, että ehti laittaa epin ennen veden menoa, olisi varmasti ollut tuskaista sen jälkeen.

Odottelen pöydällä. Noin klo 11 alkaa taas tuntua kipeät supistukset. Hoitaja patistaa vessaan, yritän käydä pissillä, ei mitään, tuntuu, ettei uskalla yhtään ponnistaa, vauvan pää tuntuu liikkuvan. Palaan saliin sängylle. Tuskaisena saan taas ilokaasua ja hoitaja sanoo, että hän antaa porrastetusti epiduraalia lisää, joten seuraava annos on mahdollista antaa vasta puoli 12. Supistukset tihenee ja kovenee.

Vauva syntyy


Hoitaja tarkistaa etenemisen ennen epiduraalin lisäämistä (noin 11:30), noin 7 senttiä auki. Sanoo, että vielä kestää, laitetaan vaan lisää lääkettä. Olen todella tuskainen. Pari kolme supistusta ja lääke on saatu suoneen. Alan valittaa. Painaa, ponnistuttaa, sattuu kamalasti. Hoitaja kysyy, jaksanko odottaa, että lääke vaikuttaa. Ei pysty. Tämä tulee nyt. Hoitaja tarkistaa tilanteen, kokonaan auki. Kello on noin 11:40.

Hoitaja alkaa kasata tavaroita valmiiksi ja sanoo, että saan pikkuhiljaa ponnistaa. Sattuu kamalasti. Hoitaja tulee auttamaan ja neuvomaan. Kutsuu toisen hoitajan paikalle. Tuskaa. 11:50 vauva syntyy. Näytetään, että poika tuli. On hiljaista. Hoitaja soittaa lastenlääkärin paikalle. Hän tulee, vauva alkaa hengittää minuutin ikäisenä itse. Muuttuu siniseksi, kerrotaan, että napanuora oli kaulan ympärillä. Vauva hengittää todella raskaasti. Lääkäri ja Mies lähtevät vauvan kanssa antamaan lapselle lisää happea. Minä jään saliin. Pelottaa.

Hoitaja rauhoittelee, tärisen. Minun pitää vaan odottaa ja olla aloillani. Hoitaja juttelee mukavia. Kehuu synnytystä ja sanoo, että eteni nopeasti. Sanoo, ettei lapsella ole hätää. Odottelen tietoa. Ei kuulu mitään. Laitan miehelle viestin, vastaa, että saa ilmaa paineella, että väri muuttunut normaaliksi. Rauhoitun vähän.

Suoraan omaan yksiöön


Menen heti suihkuun, kun hoitaja on saanut paikat tarkistettua ja istukan irroitettua ym. Jännittää. Tiedän, että nään kohta vauvan. Mies ja lääkäri tulevat huoneeseen, kun olen pukemassa. Menemme katsomaan vauvaa teho-osastolle. Lääkäri sanoo, että kaikki on ihan hyvin, vauva tarvitsee teho-hoitoa, tarvitsee apua hengittämiseen. Pelottaa. Sanotaan, että ei saa ottaa syliin.. itkettää. Pelottaa. Jutellaan, mitä tapahtuu, osa menee ohi. Palataan saliin syömään. Ahdistaa. Puhutaan Miehen kanssa vauvasta. Itkettää.

Minut siirretään osastolle takaisin, palataan miehen kanssa heti vauvan luo. Lääkäri sanoo, että vauva on tosi kipeän oloinen. Keuhkoista pitää ottaa kuva, tulehdusarvot pitää tarkistaa, epäillään, että on niellyt lapsivettä. Sanotaan, että kaikki hyvin, mutta vaatii nyt hoitoa ja lepoa. Itkettää. Pelottaa.

Mies lähtee kotiin, minä käyn omalla osastolla syömässä. Palaan takaisin vauvan luo, tilanne on muuttunut. Vauva hengittää todella raskaasti. Keuhkokuva on paljastanut totuuden. Vauvan keuhkossa on repeämä ja ilmaa on karannut muualle elimistöön, sydämen ja rintalastan taakse (ilmarinta siis). Tämä tekee vauvalle todella kipeää. Annetaan ymmärtää, että paineella annettu ilma on voinut olla syyllinen tai sitten on tullut jo synnytyksessä. Vauvaan ei saa koskea ollenkaan. Hoitajatkin koskettelevat mahdollisimman vähän. Ainoa apu on lepo. Jos ilmaa karkaa vielä lisää, pitää auttaa sitä pois, tehdä jonkin sortin reikä siis.

En osaa iloita syntymästä. Tekee pahaa katsoa, kun toinen kärsii. Hoitajat lohduttelee, ettei tilanne ole niin paha, kuin miltä näyttää.

Seuraavana aamuna (lauantaina) mies ja Neitinen tulevat katsomaan vauvaa. Neitinen toteaa, että vauva on pipi. Ainut ilonpilkahdus näissä päivissä oli Neitisen vierailu. Lääkäri käy aamukierroksella ja toteaa, ettei tilanne ole muuttunut pahempaan, vauva saa happea, hengittää edelleen todella raskaasti eikä vieläkään saa liikutella vauvaa. Lupaillaan, että ehkä päivällä voisi saada vauvan syliin, mutta ei saa silitellä turhia.  Oma olo alkaa kohetua, vaikka vauva ei edelleenkään ole terve. Iltapäivällä saan tosiaan vauvan syliin ja se on rakkautta.

Sunnuntaina aamulla lääkäri tuo taas hyviä uutisia, tulehdusarvo on laskenut paljon, lisähappea menee enää vain nimellisesti ja vauva voi paljon paremmin. Saan käydä hoitamassa vauvaa osastolla niin paljon kuin haluan. Olenkin siellä lähes koko ajan, käyn vaan omalla osastolla syömässä. Teho-osastolla lähinnä istun vauvan "kopin" vieressä ja odotan, milloin syödään tai vaihdetaan vaippaa.

Kotiin


Päivä päivältä Miehenalku voi paremmin, minä kotiudun maanantaina, ettei Neitinen ihan luule, että hänet on unohdettu. Käyn joka päivä vauvan luona. Meille lupaillaan, että keskiviikkona voisi päästä kotiin. Yksitellen pois tippuu niin lisähappi, nenämahaletku, kipulääkkeet, antibiootti, kaikki ylimääräinen.

Hieman ennakoiden vauva saa myös maata sinivalopatjalla. Keltaisuusarvo ei ole noussut liian ylös, mutta on nousussa (koska vauva ei saanut ruokaa ensimmäisinä päivinä ollenkaan, vain nestettä suoraan suoneen). Tulehdusarvo on keskiviikkona jo normaali, eikä keltaisuuskaan enää nouse. Keuhkokuvassa kuitenkin huomataan, että ilmaa on edelleen todella paljon väärässä paikassa, lääkäri ei uskalla kotiuttaa vauvaa. Perjantaina yritetään uudelleen. Onneksi silloin ilma on taas vähentynyt vähän ja pääsemme kotiin.

Kaksi viikkoa siitä ja kävimme uudelleen kuvassa. Se oli puhdas! Rankasta alusta ja kaikista peloista on selvitty. Olemme onnellisesti kotona, terveinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti