3/23/2017

Omar-suklaakeksit ohje


Omar-suklaakeksit (18kpl)

125g voita
1dl fariinisokeria
½dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1 muna
3½dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1pss suklaahippuja (noin 2dl)
18kpl omareita 

Vaahdota sokerit ja voi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Sotke leivinjauhe jauhoihin ja sekoita taikinaan. Lisää suklaahiput ja sekoita. Pyörittele 18 samankokoista palloa. Painele sisälle omarit ja pyörittele uudelleen palloksi, litistä vähän pellille. (Tee kaksi pellillistä, nämä leviävät vähän.) Paista 170 asteisessa uunissa 12minuuttia. Nauti.

(Neitinen istuu pöydällä ja saa käyttää sähkövatkainta, kun leivon. Parasta viihdettä lapselle. Nyt ei saanut leipoa palloja, joten tekemiseksi löytyi kattila, jossa oli kaurahiutaleita (paino sanalla oli, löytyivät lopulta lattialta) ja lusikka, jolla hämmentää. Ehkä vähän sotkua, mutta yksi huuto vähemmän maailmassa.)

---


Ystävät on parhautta. Ihanaa ilta viihdykettä kotiäidille, jonka Mies on töissä. Nimimerkillä hypin seinille täällä keskenäni Neitisen kanssa iltapäivinä. Tänään sain hakea postista ihanan uuden kihartimen, ah, tämä on rakkautta. Mutta tästä myöhemmin lisää :) Nyt unten maille.

Makeita unia!


3/20/2017

Tutista vieroittaminen + munkki ohje

Ihania tulppaaneja Anopilta! 


Nyt on tullut se hetki, että Neitinen joutuu luopumaan tutista. Tämä täytyy tehdä ennen Miehenalun syntymää, muuten menee varmasti vaikeaksi. Ei sillä. Ei tämä ole helposti alkanut. Ensimmäisen yön Neitinen sai nukkua vieressä (Mies meni yöksi töihin) ja eipä ole nukahtaminen ollut noin hanakalaa vielä ikinä. Lopulta nukuttiin ja yöllä tutin perään kyseltiin kahdesti- ensimmäisellä kerralla siirsin Neitisen nukkumaan keskemmälle ja tottakai herätin hänet, toisella kerralla Neitinen tippui (tai heräsi ja yritti karata) sängystä. Yöstä selvittiin. Aamulla nukuttiin kuten normaalisti.

Päiväunille mennessä taas kyseltiin tutin perään. Neitinen on oppinut tietyn kaavan sänkyyn mennessä ja tietysti tutin kiinnittäminen vaatteisiin kuuluu tähän rutiiniin. Yllättävän helposti kuitenkin jäätiin ihan ilman itkua yksin nukkumaan. Ja hän nukkui pitkään! 

Toisena iltana Neitinen sai nukkua omassa sängyssä yönsä. Nukahtaminen oli taas hankalaa ja vaati pitkän tovin itkua ja kyselyä tutin perään. Yöllä hän ei kuitenkaan herännyt kertaakaan (!!) ja aamullakin nukuttiin normaalisti.

Toiset päiväunet menivät myös ihan hyvin, vähän kyselyä ja pikku itkut, mutta ei mitään kamalaa. Nätisti nukutti yli kaksi tuntia. Niin sitä vaan pikkuhiljaa opitaan. Ihanaa!

Kolmas ilta. Vähemmän huutoa ja itkua, mutta edelleen sitä oli. Yöllä ei kuitenkaan taaskaan herätty ja aamulla nukuttiin normaalisti. Eli pitää uskoa, että toivoa on. Välillä kysellään tuttia, mutta se on ihan normaalia. Emmeköhän me tästä vieroituksesta selviä. Suosittelen kyllä hävittämään kaikki pois silmistä! Voin kuvitella, millainen huuto tulisi, jos missään lähettyvillä olisi oma tutti..

--
Eikös kuvat kannata ottaa sitten, kun kaikkien mahat on jo täynnä? 

Paistoin viikonloppuna munkkeja- ah. Tulipas ihania! Olen yleensä tehnyt munkit aina Äidin kanssa, hän on täydellinen taikinan tekijä, nyt tein itse. Osasin! Kelpasi antaa vieraille mukaan vietäväksi.


Täydelliset munkit

5dl vettä (tai maitoa)
100g sokeria
100g voita
3tl suolaa
1 muna
50g hiivaa (tai 2pss kuivahiivaa)
n.1kg vehnäjauhoja

Kaikkihan nyt osaa tämän taikinan tehdä :) Tässä nämä minun mittasuhteet. 

---

Tänään on ollut ihana päivä (paitsi nyt alkoi joku kamala lumipyry) ja kävimme koko perhe jäällä kävelemässä. Ajattelimme fiksusti, että Neitinen nukkuu sitten hyvin päiväunet. Noh. Hän nukahti jo matkalla rantaan. Menimme sitten vielä uudelle reissulle päiväuni aikaan, ettei nukkumaan meno ole yhtä huutoa. Hankijaiset on kyllä parasta.

Mies ja Neitinen jäällä, välillä sai suostutella kävelemään. 

Välillä käytettiin lapsityövoimaa

Kävimme katsomassa jotain saarta- ihanat maisemat. 

Makeaa viikonalkua teille kaikille!




3/17/2017

Maaliskuun BetteBox arvostelu


Boxi yleisesti

Maaliskuun BetteBox sisälsi tällä kertaa bloggaajien valitsemia suosikkituotteita. Boxi sisälsi Biozellin sävyttävän tyvisprayn, Lumenen CC meikkivoiteen, Batisten volume sprayn, Nivea Men after shaven sekä Madaran kuorinta-aineen. Periaatteessa idea oli tosi kiva, toteutus vähän ontui. Sain tummanruskean tyvisprayn, eipä paljoa auta mustan hiuksen kanssa sekä väärän värisen meikkivoiteen. Tilaajat saavat tehdä kauneusprofiilin, mutta aina tuotevalinnat eivät osu kohdalleen.


Biozell Color Mask sävyttävä tyvispray


"Biozellin Color Mask tyvisprayllä piilotat hetkessä tyvikasvun sekä harmaat hiukset. Suihke antaa värin lisäksi rakennetta ja ryhtiä, raikastaen samalla hiuksia kuivashampoon tavoin. Suihkuta peitettävälle alueelle, anna sen kuivua hetki ja pöyhi hiuksia luodaksesi ryhtiä. Kiinnitä väri hiuskiinteellä. Sävy pysyy hiuksissa seuraavaan pesukertaan asti."

Tätä voin siis käyttää enemmänkin kuivashampoon tavoin sekä häivyttämään tyvikasvua. Mielenkiintoinen tuote. Värjää kädet- käytä suojahanskoja. Lähtee kyllä pesemällä pois. Värjää kädet myös kuivuttuaan... Pieni miinus. Tämä kyllä häivyttää oikeasti tyvikasvun, mutta tarttuu myös päänahkaan. Ja iso miinus tuosta sormien sotkemisesta myös kuivuttuaan. Laitanko liian vähän lakkaa päälle? En halua kuitenkaan kypäräpäätä tehdä lakalla. Hiukset täytyy pestä illalla ennen nukkumaan menoa tai tyynyliina saattaa kärsiä.  Hätäapu keinona ok, vaatii jatkojalostusta. (Varo vesi/lumisadetta!!!)

Lumenen Color Correcting meikkivoide

Vasemmalla minkä sain, oikealla, mitä käytän itse.


"Kevyt 6-in-1 CC-voide levittyy tasaisesti iholle ja peittää luonnollisesti. Meikkivoide tasoittaa ihon sävyjä ja häivyttää punoitusta jättäen puolimatan lopputuloksen. Sisältää suomalaista lähdevettä, ihoa hellivää lakansiemenuutetta ja puolukansiemenöljyä. Sopii kaikille ihotyypeille. Tuote sisältää aurinkokertoimen 20."

Tämä on huippu tuote. Käytän tätä itse jatkuvasti päivittäin. Paketissa tuli tosiaan vaan tuo vasemmalla oleva "fair" ja itse käytän tuota "ultra light"-sävyä. Kuvssakin huomaa eron. Muistelen, että tuo fair on vasta kolmanneksi vaalein sävy.. Ja tosiaan jos kauneusprofiilissa lukee hyvin vaalea iho, toivoisi saavansa myös hyvin vaalean tuotteen. No, nyt kävi näin. Hyvä tuote, väärä väri. Valitin, sain yllätykseksi postiin light- sävyisen tuotteen. Iso plussa aurinkosuojasta samassa tuotteessa!

Batiste Stylist XXL Volume Spray 


"Suihi Batiste Style XXL Volume Sprayta hiuksiisi saadaksesi äärimmäistä runsautta ja muhkeaa nostetta. Tuuheuttava tupeeraussuihke on täydellinen tuote korkeuksiin kurottaviin kampauksiin, jotka varmasti huomataan"

Minä tykkään tämmöisistä tuotteista. Nämä on kivoja. Tuo runsautta oikealla tavalla. Hiuskiinne liimaa; muotovaahto ja pitkien hiuksien föönaus- kamalaa; kuivashampoo ja mustat hiukset-näkyy.. MUTTA, tämähän on jotain aivan muuta kuin mihin olen tottunut! Vastasi enemmän kuivashampoota ja tuntui, etten saa millään harjattua valkoista väriä pois tummista hiuksistani.. Onneksi en ollut lähdössä ihmisten ilmoille, kun tätä kokeilin. 

Nivea Men Sensitive After Shave Balm


"Maailmalla huomiota herättänyt unisex-tuote, joka sopii miehille lievittämään parranajon aiheuttamaa punoitusta, mutta myös naisille meikin pohjustukseen. Tekee ihosta kiillottoman ja jättää ihanteellisen pohjan meikille. Näin meikki pysyy raikkaana ja tasaisena pitkään. Sisältää kamomillauutetta ja E-vitamiinia ja provitamiini B5:tä. Rauhoittaa, kosteuttaa ja vähentää ihon punoitusta ja estää ärtymistä."

Nämä jutut on kivoja boxissa- itse en ole tätä ikinä ostanut, vaikka puhetta on ollut. Haluan uskoa, että tämä toimii, itse en huomaa sinänsä eroa onko tätä vai ei. Tuoksuu ihanasti miehelle, kuten arvata saattaa. Tämän täytyy olla hyvä tuote, kun sitä joka paikassa kehutaan? Eikös? 

Mádara Exfoliating Scrub


"Aprikoosin ja kauran öljymolekyylit sitovat epäpuhtaudet iholla ja luonnollissen, hellävaraisen vahan mikrohelmet auttavat avaamaan tukkeutuneita ihohuokosia, poistamaan kuolleita soluja ja siloittamaan ihoa. Stimuloi solujen luontaista uusiutumista. Tekee ihosta kirkkaamman ja hehkuvamman."

Ihana! Tuoksu on taivaallinen, voisin syödä tätä.. Iho ei ole ikinä tuntunut näin hyvältä minkään tuotteen jälkeen. Todellakin ostan lisää! (Ovh 24,90e /60 ml) Paras tuote boxissa! Olisipa ollut isompi näyte. 







3/14/2017

Suklaa suolapähkinä keksit ohje +ulkoilua

Suklaa suolapähkinä keksit

85g pehmeää voita
3/4dl fariinisokeria
½dl sokeria
1 kananmuna
1tl vaniljasokeria
1rkl perunajauhoja
½tl soodaa
(1tl suolaa)
2½dl vehnäjauhoja
1½rkl oikeaa kaakaota
100g suolapähkinöitä
200g valkosuklaata koristeluun

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää joukkoon muna ja vatkaa kunnolla. Sotke kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. (Lisää suolaa, jos tykkäät suolaisista kekseistä, itselle oli liian suolaisia suolan kanssa.) Sotke suolapähkinät joukkoon.  Paista 175 asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia. Anna jäähtyä. Dippaa sulaan valkosuklaaseen ja laita jääkaappiin kohmettumaan. Nam! Taikinasta tulee noin 20 keksiä, riippuu minkä kokoisia teet, itse tein jättimäisiä 16kpl.

--
Mies retkiluisteluradalla Vuonislahden ja Kolin välillä.


Viikonloppuna ulkoiltiin koko perhe! Aivan ihanat keväiset kelit tekivät paluun. Kävimme lauantaina retkiluisteluradalla luistelemassa, Neitinen oli vaunuissa ja käveli osan matkaa. Mukana oli myös Miehen veli perheineen. Olipas mukavaa luistella pitkästä aikaa! Retkiluistelurata ei ole mikään paras paikka harjoitella luistelua, on se sen verran epätasainen, mutta eteenpäin päästiin, kuka milläkin tyylillä. Maisemat ovat kyllä parhaat!

Neitinen pääsi myös jaloittelemaan, tämän jälkeen nukuttiin autossa. 

Napakelkkailua.

Sunnuntaina kävimme talviriehassa Miehen lapsuuden maisemissa. Neitinen istui pulkassa ja katseli ihmisvilinää, vielä ei laskettu mäkeä. Paikalla oli myös napakelkka, Mies antoi Neitiselle kyytiä ja ilo oli taattu. Minulle iski hirveä migreeni ja poistuimme paikalta nopeasti. Onneksi pari tuntia unta korjasi tilanteen ja kipu meni pois.

--

Olin tänään neuvolassa. Kamalaa. Painan niiiiiin paljon. Saman verran, kun olin menossa Neitistä synnyttämään. Ja vielä olisi kuitenkin täysiä viikkoja jäljellä se 15.. No, ehkä mahdun ovesta vielä laskettuna aikana? Ehkä en... Tartteis varmaan olla syömättä keksejä ja kakkuja?  Ei onnistu kuitenkaan.

Neitinen on nyt alkanut juttelemaan kamalasti. Lähes kaikki sanat toistetaan, mitä kuullaan. Joulun aikaan tuli kukka, kakka, äiti ja sen sellaista, nyt tulee kaikenlaista: koova (korva), puelin (puhelin), vaalo (valo), tutitu (youtube ohjelman nimi), koi'a (koira), paappa (muumipappa)... Lista on loputon. Ärrät ja ässät puuttuu aikalailla kokonaan kuin myös muutamat muut kirjaimet välistä. Tulevat (toivottavasti) aikanaan mukaan puheeseen.


Nautinnollista viikkoa teille kaikille!






3/09/2017

Snickers piirakka ohje + Suklainen piirakka ohje

Tarvitseeko aina tekosyyn herkutella? Onneksi on kavereita.


Sisko oli nopeampi kuin valokuvaaja.

Snickers piirakka

Pohja:
2 Kananmunaa
1½dl Sokeria
2½dl Vehnäjauhoja
1½tl Leivinjauhetta
1½tl Vaniljasokeria (tai vanilliinia)
1dl Turkkilaista jogurttia
100g Voisulaa

Kinuski:
3dl Kermaa
2dl Fariinisokeria
1rkl Voita

Pinnalle:
100g Suolapähkinöitä (laita enemmän)
150g Suklaata
1dl Kermaa

Tee ensin pohja. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita myös voisula ja jogurtti. Lisää jauhot ja voisulaseos vuorotellen vaahdon joukkoon. Kaada leivinpaperille (pyöreä vuoka, mikä tää peruskoko on?). Paista 200 asteessa kypsäksi. 15-30minuuttia. Jäähdytä

Keitä kinuski, kun pohja on jäähtymässä. Kaada kerma ja fariinisokeri kattilaan ja keitä noin 20minuuttia. Lisää voi lopuksi. Kun valmista, kaada ensin 1/3 pohjan päälle ja ripottele suolapähkinät päälle. Kaada loppu kinuski pähkinöiden päälle. Anna jäähtyä.

Lämmitä kerma ja suklaa, sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada pohjan päälle. Laita jääkaappiin. Parasta parin päivän päästä. 

----
Huom! 
Piirakasta tulee todella hyvää, mutta mielestäni kaipaa vielä kehittelyä. Oli parempaa kaksi päivää tekemisen jälkeen. Pohjasta tulee kosteaa, olisin toivonut kuivempaa rakennetta- kenties pidempi paistoaika auttaisi? Kaipasimme myös enemmän suolapähkinöitä pohjaan. Ja suklaata. Enemmän suklaata päälle. Se hukkuu kinuskin makeuden sekaan täysin. 
Painotan kuitenkin, että tämä on hyvää!

---

Parasta lämpimänä ja vähän mutaisena

Suklainen piirakka

2½dl Vehnäjauhoja
2½dl Sokeria
1tl Vaniljasokeria
1tl Soodaa
½tl Suolaa
1 1/4dl Vettä (tai kahvia tai muuta nestettä)
100g Voita
3rkl Kaakaota (oikeaa)
½dl Jogurttia 
1 Kananmuna
(Pähkinöitä)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Kiehauta neste, voi ja kaakao. Sekoita kaikki aineet sähkövatkaimella tasaiseksi. Lisää päälle pähkinöitä. Paista 175 astetta noin 30-45min. Voi jättää mutaiseksi. Parasta lämpimänä jäätelön tai kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kanssa. 

--

Herkuttelun lomassa olen parannellut ja pessyt vauvanvaatteita. Ostin tuttavalta ison kasan vaatteita parilla kympillä. Siis oikeasti ison kasan. 

Vähän juhlaa

Perus bodeja

Lisää perus bodeja

Vähän valkeaa

Vähän lisää vielä

Muutamat housut housuttomalle

Yövaatteita myös

Sukkia pieniin jalkoihin

Pari hattua.

Niin. Ehkä meidän Miehenalku ei kulje alasti. Sain tämän lisäksi myös Siskolta ja Ystävältä vaatteita isot kassilliset. Nyt lähinnä saa valita, mitä pitää ja mitä ei. Tai sitten ei vaan pestä pyykkiä ikinä ja kaikkia ehtii käyttää kerran? Nämä kaikki ovat max 68 kokoa, vastaavat max 62? kokoa. Ja tässä tosiaan vaan se ostettu satsi. 


Pientä ompeluhommaa, tässä vielä keskeneräinen projekti.

Mukana oli ihania napillisia bodeja, joita ei tässä muodossa varmasti tulisi käytettyä. Näpräsin vähän ja nyt nappien alla on nepparit ja käyttö on huomattavasti mukavampaa (myös Miehestä).

Niin ja uusi äitiyspakkaus. Minä niiin haluan sen. Se on niiiiin ihana. Voi, että kun sen saisikin.

Ihanaa tulevaa viikonloppua teille kaikille!



3/05/2017

Mountain Buggy Duet osa 2 +arkea

Tänään tuplat pääsivät ensimmäisen kerran meidän perheessä ulkoilemaan. Neitinen mahtuu rattaisiin nätisti haalarissaan, ainut miinus on tosi lyhyet valjaiden nauhat. Ei haittasi, jos ne saisi pidemmälle.. Tietysti sellaista kolme veetä ei ole enää pakollista köyttää aloilleen, mutta ei se myöskään haittaisi. Rattaisiin saa kuitenkin paikalleen turvakaaren, jos tarvitsee.

Isot pyörät rullasivat mukavasti ja tuplat liikkuvat kevyesti, etenkin näin pakkaslumella perus maastossa. Tavarakori on aika matalalla, isoimmat lumipaakut sai kiertää. Jarrua kokeilin myös, enkä kokenut sitä hankalaksi, kuten moni oli arvosteluissaan miettinyt. Meidän rattaamme tietysti ovat käytetyt, joten kaikki mekanismit ovat jo sopivan löystyneitä (ja helppoja käyttää).

Illemmalla serkut saapuivat ja istumaan pääsi myös isommat lapset. Melkein 4v painaa sen 15kg ja on aika pitkä- käyttää 110vaatteita- hän mahtui rattaisiin, mutta sanoi kyllä että on ahdasta talvihaalarissa. Hän kokeili myös istua rattaiden jalkatuen päällä ja siinä hänen oli mukavampi olla. Hätätapauksessa siinä siis voisi matkustaa hetken (ei tuntunut rattaat natisevan liitoksissan). Ilman talvivaatteita mahtui nätisti, eli shoppilureissuille passeli vielä pitkään.

Neitinen ja toinen neitinen. Melkein 4v istui siis tuossa, mihin tyttöjen jalat eivät ihan yllä.


Melkein 2v (joka on samankokoinen kuin Neitinen) mahtui nätisti toiseksi rattaisiin. Eipä ollut yllättävää. Myös näitä kahta lasta oli kevyt työntää. Tytöt ovat jotain noin 80cm pitkiä- ehkä enemmän. Heille ei tee tiukkaa mahtua istuimiin.

EDIT: Neitinen on nukkunut rattaissa makuupussissa ja talvihaalarissa muutamat päiväunet- hyvin mahtuu! 

Muuten käytössä ei tullut vastaan mitään erikoista. Olen todella tyytyväinen Mountain Buggy Duet -omistaja. Ja hei- onhan ne nätit! Ei yhtään pökkelöt. Tykkään!

---

Viikonloppu on ollut vielä yhtä hemmottelua! Perjantaina menin elokuviin Äitini kanssa- ihana Vaiana! Lastenelokuvat on pop! Elokuvassa oli vaan naurettavan vähän katsojia, yhteensä 11. No eipähän istunut kukaan edessä.

Lauantaina meillä kävi vieraita ja sai herkutella sekä jutella kaikkea ihanan ystävän kanssa. Hänellä on myös suurinpiirtein saman ikäinen tyttö ja neideillä kävi leikit aika nätisti yhteen. Neitisellä on näköjään menossa kausi, että ne lelut kiinnostaa, mitkä ovat toisella käytössä.. Onneksi tämä on ohimenevää? 

Kävimme myös itse lauantaina Anoppilassa kylässä. Siellä olikin taas paljon sukua. Vein vähän leipomuksia ja Neitinen juoksi ympyrää ja kikatti hulluna, kun sai huomiota. Ihanaa katsottavaa. Äidin sydän ei kestä.

Tänään siis Siskoni tuli perheensä kanssa kyläilemään. Äiti oli leiponut herkkuja ja tehnyt paistia. Ah- herkuttelua. Valmiissa pöydässä. Hyvässä seurassa. ❤️❤️

Ihanaa tulevaa viikkoa teille kaikille! 

3/04/2017

Mountain Buggy Duet- tuplarattaat

Päätin heti, kun tieto toisen lapsen tulemisesta oli varma, että tarvitsemme tuplarattaat. Neitisen ja Miehenalun ikäero tulee olemaan vain 1v 9kk, joten kauppa/shoppailu/kävely-reissuilla on mukavaa saada myös toinen lapsi kiinni johonkin, jos tarvitsee.

Päätöksen jälkeen piti vain valita, millaiset tuplat sitä hankkii. Vertailin ja kokeilin kaupassa muutamia ja totesin, että onpas ne järkyttävän isoja ja kömpelöitä ja kalliita! Siirsin tutkimukseni Googlen ihmeelliseen maailmaan ja löysin nämä Mountain Buggy Duet tuplarattaat.

mountain_buggy_duet_musta.jpg
Kapeus voitti!
Nämä rattaat ovat erittäin muuntautumiskykyiset: voi käyttää niin kaksosislla, sisaruksilla kuin myös yhdellä lapsella (lisävarusteena saa toisen istuimen paikalle Joey-sivukassin). Duet tuplaratas on mielettömän kapea, vain 63cm ilman turvakaarta! Esim Britaxin tuplaratas on 78cm leveä. Kapeus on suurin plussa, miksi halusin juuri nämä rattaat. Tiedän, että meidän tarve on suurinta juuri shoppailureissuilla tai kylätellessä kauempana. Siis juuri silloin, kun autoon pitäisi mahtua myös koko muu omaisuus. Halusin, että rattaat ovat ehdottomasti vierekkäin istuttavat, jolloin lapset saavat viihdyttää kiusata toisiaan.

Toinen vaadittu ominaisuus oli isot pyörät. Ilmakumipyörät olivat isompi plussa. Olen lueskellut muutamia palautteita, etteivät pyörät kestä käytössä, mutta myös yhtä monia palautteita, joissa kyseistä vikaa ei ole huomattu. Otan riskin ja toivon, että renkaat kestävät käytössä. Asun siis kaupungissa maalla, eli meidän tiet on mitä on. Etenkin talvella lumityöt on välillä vähän niin ja näin.. Isot pyörät siis toinen iso plussa.

Kolmas plussa on erikseen taittuvat kuomut. Vauva saa olla pienenä aina piilossa, mutta Neitinen ei piilossa kuomun alla viihdy, ainakaan hereillä.

Näillä kolmella seikalla päätin, että nämä tuplat ovat juuri meitä varten. Yritin tilata yhdet läheiseen lastentarvike liikkeeseen, mutta parin kk odotuksen jälkeen totesin, etteivät he todellakaan ajatelleet niitä tilata (vaikka kävin kolmesti niitä kysymässä). Minun onni. Eksyin Tori.fi sivuille ja löysin käytetyt, uuden veroiset, rattaat. Postitettuna maksoin rattaista 500e (maksoin postiennakolla, liian iso summa maksaa ennakkoon kellekkään). Uudet rattaat maksaisivat melkein 800e.

Rattaat tulivat ja kasaus (pyörien laitto ja kokoon taittaminen) onnistui helposti, vähän lunttasin ohjetta, etten jätä jotain tekemättä. Kylläpäs onkin helpot rattaat laittaa kasaan ja purkaa käyttöön! Vähän piti ohjetta tavata Miehen kanssa, mutta kun tajusi, miten mekanismi toimii, käyttö oli super helppoa.

Neitinen osoitti vähän mieltään, kun häntä kyytiin sovitin, laitan tästä kuvia myöhemmin, jahka pääpunaisena huutaminen helpottaa.. Neitinen jokatapauksessa mahtui rattaisiin oikein hyvin ja mahtuu vielä pitkään. Istuinosan leveys on 29 ja pituus makuullaan 74cm (tästä tietysti jalat tulee yli). Istuinosa on takaosasta leveämpi, noin 31cm. Keskellä ja sivuilla on runkoa, joka vähän kaventaa istuinaukkoa. Eipähän tipu kyydistä.

Jännityksellä odotan, että Sisko tulee perheineen kylään, jotta pääsemme testaamaan rattaita tositoimissa myös herra melkein 4v kanssa.




3/02/2017

Hemmottelua

Maanantaina olimme tosiaan Kolilla nauttimassa maisemista ja hyvästä säästä. Tiistaina tämä säällä hemmottelu sitten loppuikin ja "ihastuttava" lumi/räntä/vesisade saapui.. Tietääpähän, että kesä tekee tuloaan.

Päätin yllättäen tiistaina tehdä jotain järkyttävälle hormonitjyllää iholleni- menin kasvohoitoon! Sain onnekseni ajan samalle päivälle. Nyt sai extrana kasvohoidon yhteydessä lymphaterapiasukat jalkoihin sekä kulmien värjäyksen ja muotoilun veloituksetta. Ihanaa hemmottelua! Etenkin nuo hierovat sukat, lupasin mennä uudelleen kesällä, kun jalat alkavat muistuttaa vesisäiliötä.. Raskauden ihanat sivuoireet.

Kosmetologi suositteli kukkivalle iholleni hypoallergista geeliä. Oikeastihan tämä on taidettu tarkoittaa ihan akneihon hoitoon, mutta tällä hetkellä voin kokeilla mitä vaan, että hormonit päästäisivät ihoni rauhoittumaan.. Ja ainakin nyt parin päivän jälkeen näppylät näyttävät häviävän, eikä uusia ole vielä tulossa. Katotaan parin viikon päästä miten käy, oliko hyötyä vai ei.

Acnises Facial Cream Gel Treatment


Acnises Facial Cream Gel Treatment - Sesderma- tuotetietoa

"Acnises is a light texture gel cream for easy application and rapid absorption, contains Niacinamide reducing sebum production, inflammation and stimulates the synthesis of new collagen. Salicylic acid acts as sebumregulator, bacteriostatic (P. acnes) and comedolytic. Gently exfoliates, eliminates the accumulation of sebum in the hair follicle. Incluye Phytosphingosine Triclosan and bacteriostatic properties and anti-inflammatory."

Voide siis vähentää talin tuotantoa, hoitaa tulehdusta ja stimuloi iholle uutta kollageenia. 


---

Tiistaina lähdimme myös Miehen kanssa hyvinkin extempore reissulle Vantaalle vaihtamaan Miehen autoa. Neitinen meni ensimmäisen kerran Mummon ja Ukin luo yökylään (Anoppilaan). Neitinen viihtyi hyvin, äiti ei saanut nukuttua. 

Menimme yöksi (taas) Vantaalle Sokos Hotel Flamingoon, ihan vain mahtavan aamupalan toivossa (kannatti). Saimme myös ammellisen huoneen ja pitihän siellä käydä, vaikka olimme perillä vasta puoli yhdentoista jälkeen illalla ja aamulla lähdimme yhdeksältä jatkamaan matkaa. 

Ihanaa herkkuaamupalaa suklaaputouksella.. aah.. 


Miehen auto tuli vaihdettua ja ajelimme seuraavana päivänä takaisin. Tuntuu, että olemme ehtineet tehdä vaikka mitä Miehen vapailla! Meiltä on kuitenkin Vantaalle matkaa paljon, noin 530km. Sitä kun istuu autossa tuon matkan vain yöunet välissä tuntuu, että olisi tehnyt jotain enemmänkin. 

Tänään oli Miehen viimeinen vapaa ja ehdimme vielä kylätellä ja tutustua autoon lisää. Leivoin myös äsken iltapalaksi sämpylöitä. Nyt jaksaa taas seuraavan työputken, minä ja Neitinen kotona sekä Mies töissä.

Muistakaa hemmotella toisianne ja etenkin itseänne!